Pirkko Liikanen 5.2.1997

SATU

MAAILMANKANSALAISUUTEEN OHJAAJANA

MONIKULTTUURISESSA YHTEISÖSSÄ

Ihmiskunta elää monikulttuurisena yhteisönä, jonka perustana ovat lukuisat erilaiset ainutlaatuiset kulttuurit. Vuosituhansia näillä kulttuureilla on ollut oma oraalinen perinteensä. Ennen institutionaalisia koulutusjärjestelmiä opettajien ja kasvattajien tehtäviä hoitivat satujen ja tarinoiden kertojat: kiertävät runoilijat, trubaduurit, kansanlaulajat, satujen ja tarinoiden kertojat. Aina kerronta on vienyt ihmisen ajattelua eteenpäin ja avannut kuulijoille ihmeellisiä uusia maailmoja ja seikkailuja, joiden sankarina itse kukin on. Satuja ja tarinoita on siis kautta aikojen käytetty kasvatuksen välineenä. Niillä opetettiin elämän viisautta, välitettiin informaatiota, esitettiin ratkaisuja elämän ongelmiin, tarjottiin vaihtoehtoisia käyttäytymismalleja ja identifikaatiokohteita. Viihteellisinäkin sadut ja tarinat olivat mitä parhainta arvokasvatusta.

Kulttuurien oraalinen traditio on maailmankansalaisen henkistä pääomaa.

Raamatun tarinoita on kerrottu vuosisatoja. Kokonaisten kansakuntien ikivanhat eepokset kuten mesopotamialainen Gilgames, roomalaisten Aeneas, , iranilaisten Kuningasten kirja, Mongolien salainen historia (Monggol-un Ni'uca Tobca'an), afrikkalainen Shaka Zulu, intialainen Mahabharata tai suomalainen Kalevala ovat maailmankansalaisen pääomaa. Pancatantra- , Jataka- ja Aisopoksen eläintarinat ovat miljoonien lasten lempitarinoita vielä nykyäänkin. (Aryasura 1983, Purnabhadra 1995, Campbell 1990).

Ihmiskunnan eri kulttuurien ikivanhan viisauden tuntemus on oleellisen tärkeää kasvattajalle, erityisesti ammattikasvattajille. Kasvattajien tulisi mielestäni toimia kuten intialainen kuningas, joka oli kolme vihamielisesti opintoihin suhtautuvaa jukuripäistä poikaa. Koska ihmiselämän pituus on rajallinen ja teoreettisiin tietoihin perehtyminen vie paljon aikaa, pyysi kuningas pyhää miestä opettamaan valtioviisautta prinsseille. Vanhus vei pojat kotiinsa kuudeksi kuukaudeksi. Vanhus poimi tieteestä esiin olennaiset seikat ja valtioviisauden ytimen kirjoittamaansa Pancatantraan, elämänviisauden kirjaan. Hän pani prinssit opettelemaan ulkoa Pancatantran viisi kirjaa: Ystävän menettäminen, Ystävän hankkiminen, Varisten ja pöllöjen sota, Saavutetun edun menettäminen ja Harkitsematon toiminta. Vielä tällä hetkellä nämä maailman vanhimmat tarinat - Pancatantrat - ovat miljoonien ihmisten hengen ravintoa. (Purnabhadra 1995.)

Tämäntapainen viisauden arvostus on vähitellen kadonnut länsimaisesta kulttuurista ja erityisesti kasvatuksesta. Tilalla on hetken kulutusta kestävä informaatio. Sen jälkeen tällä informatiolla ei ole enää merkitystä ihmiseksi kasvussamme.

Psykoterapiat hyödyntävät kulttuurien ikivanhaa viisautta.(Kareem & Littlewood 1992)

Kansanterapiassa sadut ja tarinat käsittelevät sisäisiä konflikteja, arvoja, moraalisia näkemyksiä ja käyttäytymismalleja. Tunnetuin kokoelma on Tuhat ja yksi yötä, jonka alkutarina kertoo, kuinka tarinoita hyödynnettiin parannettaessa sairasta hallitsijaa. Näin Tuhannen ja yhden yön tarinoiden kertoja Scheherazade onnistui parantamaan tarinoilla sulttaanin, mutta tarinat hoitavat yhtä lailla myös lukijoita ja kuulijoita.

Vielä nykyäänkin psykoterapiat hyödyntävät käytännössä ikivanhaa viisautta ja kulttuurien oraalista traditiota. Terapeutin rooli on tällöin sama kuin myyttien ja satujen viisaan vanhuksen, jonka sanat auttavat sankarin läpi koettelemusten ja kauhujen (Campbell 1990,26). Psykoanalyyttinen ja jungilainen terapia ammentavat potilaittensa avuksi kulttuurin mytologiaa ja satuja (von Franz 1996, Jacoby, Kast& Riedel 1992).

Tarinoilla on myös keskeinen sijansa Milton H. Ericksonin psykoterapiassa. Milton H. Ericksonin psykoterapia perustui tarinoihin ns. kolmannen korvan tarinoihin. Aluksi hahmotetaan potilaan maailma, sen jälkeen rakennetaan se uudestaan käyttämällä tarinoita hyväksi käyttäytymisen ja roolien mallina . Ensimmäinen vaihe tarinoissa on analoginen potilaan oireiden, ongelmien ja elämäntilanteen kanssa, tarina mallintaa potilaan maailman. Toinen vaihe tarinoita keskittyy tarinan tarjomaan ratkaisuun ja roolimalleihin. Eriksonilainen terapia hyödyntää myös hypnoosia tiedostamattomien oppimiskokemusten paljastamiseksi. (Wallas 1985.)

Nossrat Peseschkianin positiivisessa psykoterapiassa korostuu kulttuurien välinen lähestysmistapa. Kulttuurin ikivanha satuaines mahdollistaa kosketuksen omaan kulttuuriin, josta potilas on irtautunut (Peseschkian 1985, 1990).

Cuento- eli tarinaterapia lähenee jo kasvatusta ja koulun ennaltaehkäisevää toimintaa. Siinä valtakulttuurin kannalta ns. riskilasten, muista maista maahan muuttaneiden lasten ja nuorten terapia keskittyy maahan muuttaneiden eri kulttuuria edustavien lasten oman kulttuurin satu-ja tarina-aineksen käsittelyyn. Näillä tarinoilla luodaan valtakulttuurista historiallisesti ja kielellisesti poikkeava, erilainen, arvokas kulttuurinen perusta oman myönteisen kulttuuri-identiteetin kehitykselle omine historiallisine taustoineen ja sankareineen, joihin lapset voivat samastua ja joihin lapsilla ei terapian alkaessa enää ollut mitään yhteyttä (Costantino et al. 1992).

Kulttuurin ylläpitämästä oraalisesta traditiosta siirrytään transaktioanalyysissä taas tulkitsemaan sadun henkilökohtaista merkitystä yksilön kehitykselle ja yksilön henkilökohtaiselle käsikirjoitukselle (Berne 1972). Erityisesti lapsuuden lempisatu vaikuttaa oman elämäntarinan muotoutumiseen (Stewart & Joines 1987, 99) ja tällöin se sadun hahmo, johon lapsi on samastunut, on erittäin tärkeä hänen persoonalliselle kasvulleen.

Yksilön identiteetillä on erittäin laaja-alainen oppimishistoria. Lapsen itsetunto ja itsearvostus ovat yhteydessä sosiaaliseen hyväksyntään, suoritumiseen ja kunnioitukseen. Millaisiin rooleihin lapsi sitten sosiaalisissa vuorovaikutustilanteissa samastuu ja millaisissa rooleissa joutuu toimimaan, vaikuttaa ratkaisevasti hänen myöhempään elämänkäsikirjoitukseensa.Kaikista saduista ja elämän käsikirjoituksista löytyy Karpmanin (1968, 1973) mukaan kolme roolia: ahdistajan, uhrin ja pelastajan roolit. Sadun lempihahmon, itsearvioimalla ja tovereiden yksilöön kohdistamilla rooleilla on yhteyttä keskenään. Jos on samastunut lempisadussa ahdistajaan tai pelastajaan, niin myös toverit sijoittavat oppilaan näihin rooleihin. Varhaislapsuuden käsikirjoitukseen kirjatuilla rooleilla on ratkaiseva merkitys myös myöhemmälle oppimishistorialle. Peruskoulun 9. luokalla uhriksi kokevilla oppilailla on takanaan oppimishistoria, joka kertoo myös heikosta koulumenestystä lukemisessa ja kirjoittamisessa 1., 3.. 6. ja 9. luokalla. Pelastajana kokevan yhdeksännen luokan oppilaan vastaava oppimishistoria oli hyvä hyvä.

Toistuvasti vuodesta toiseen uhrin asemaan joutuminen sosiaalisissa tilanteissa, uhrin roolin pakosta valitseminen ja sen sisältyminen vähitellen osaksi omaa käsikirjoitusta on yhteydessä syrjäytymiskehitykseen ja on mielestäni vastoin Suomen perustuslakien perusoikeussäännöksiä ja YK:n lapsen oikeuksien yleissopimusta. Tämän syrjäytymiskehityksen ennaltaehkäisemiseen voidaan kasvatuksella vaikuttaa ja opettajat ovat tällöin ratkaisevassa asemassa vahvistaessaan oppilaan kasvua vahvaan itsetuntoon ja myönteiseen maailmankansalaisuuteen.

Satu pedagogisena menetelmänä

Sadut, leikit ja draama eivät ole pelkästään oppituokioiden sisältöjä, viihdyttäviä tapoja kuluttaa aikaa, vaan nimenomaan pedagogisia menetelmiä kasvatustavoitteiden saavuttamiseksi. Jotta satuja ja tarinoita osataan hyödyntää kasvatuksessa, tarvitsemme runsaasti sellaisia kokemuksia ja oivalluksia, tietoja ja kulttuurien tuntemusta, joka ei sisälly viralliseen oppivelvollisuuteen tai opettajankoulutukseen.

Lakimiesliitto on Suomessa keksinyt satujen kasvattavan merkityksen. Lasten lakikirjaan (Juntunen & Savolainen 1988) on koottu kokoelma lasten satuja, joiden avulla alle kouluikäisiä ja koulunkäynnin aloittavia lapsia ohjataan sisäistämään suomalaisten lakisäännösten merkitys ja tarpeellisuus yhteiskunnan pelisääntöinä. Yhteiskunta ei toimi ilman omia lakejaan. Tekijät ovat käsittelevät lain sisältöä neljällä eri tasolla: 1) lakitekstinä, 2) sen selityksellä, 3) lakitekstiä tukevana tarinana ja 4) tarinaa elävöittävällä kuvalla. Tarinoilla johdatetaan lapsia ymmärtämään, mitä suomalaisissa lakisäädöksissä tarkoitetaan mm. kansalaisuudella, sukunimellä, lapsen huollolla, kotirauhan rikkomisella, oppivelvollisuudella, auttamisvelvollisuudella, varastamisella, eläinten suojelulla jne.

Interkulttuurinen kasvatus perustuu erilaisuuden hyväksymiseen, kunnioittamiseen ja arvostamiseen. Ennen kuin tämä on mahdollista monikulttuuriessa yhteisössä toimivalta kasvattajalta edellytetään lukuisia valmiuksia ja haasteita vastattaviksi.

Kasvattajan tulee tiedostaa oma kulttuuri-identtiteetinsä - mikä siinä on saatu sellaisenaan vanhemmilta ja isovanhemmiltä - mikä on siirtynyt jo sukupuolvesta toiseen ja millä tavalla tämä identiteetti asettaa esteet toiseuden kohtaamiselle.

Kasvattajan tulee erottaa, miten kouluksen välittämä kulttuuri tukee ja edistää kulttuurien välistä ymmärtämistä - myös miten siinä suhtaudutaan toiseuteen - millaisia toiseen kulttuuriin (vähemmistöihin - mm. uskonnollisiin ja etnisiin ryhmiin) kohdistuvia asenteita, ennakkoluuloja, stereotypioita, uskonnollista suvaitsevuutta, poliittista hegemoniaa, syrjintää ja etnosentrismiä ja vanhentuneita kasvatuskäytänteitä sisältyy omaan kulttuuriin? Voimmeko yhtyä Callejan (1996) esittämiin väitteisiin, että kasvatus-, uskonto- ja valtiojärjestelmät ovat kaikkina aikoina rakentaneet raja-aitoja ihmisten välille. Kristityt kieltävät arabien kulttuurin; arabit kieltävät juutalaisten kulttuurin; juutalaiset kieltävät kristittyjen kulttuurin; arabit kieltävät kristyttyjen kulttuurin, kristityt kieltävät juutalaisten kulttuurin; juutalaiset kieltävät arabien kulttuurin. Niinpä kristityt tappavat muslemeja; muslimit tappavat juutalaisia, juutalaiset tappavat muslimeja; juutalaiset tappavat kristittyjä; muslimit tappavat juutalaisia: muslimit tappavat kristittyjä. Callejan (1996) mukaan historialliset ennakkoluulot, suvaitsemattomuus ja keinotekoiset kulttuurin symbolit kuten liput, kansallislaulut, taikausko, irrationaalinen kirjallisuus ja emotionaalinen pinnallisuus ylläpitävät kulttuurien välisiä kulttuurisia, polittisia ja sosioekonomisia aitoja. Miten nämä oman kulttuurin rajoittavat esteet ovat poistettavissa pyrittäessä mahdollistamaan jokaisen oikeus ihmisarvoiseen elämään ja pyrittäessä ennaltaehkäisemään kulttuurin erilaisuudesta johtuva syrjäytymiskehitys. Callejan ajatuksissa on haastetta moni- ja interkulttuuriselle kasvatukselle ja etenkin opettajankoulutukselle. Kasvattajan ratkaistavaksi nousee kysymys siitä, miten kulttuurien erilaisuus voidaan nostaa kasvatuksen tavoitteeksi ja myönteiseksi arvoksi, jota kasvattaja voi hyödyntää opetuksessaan ja kasvatuksessaan. Onko opettajalla ja kasvattajalla tälläiseen toimintaan riittävät tiedot ja pedagoginen kompetenssi? Erilaisten kulttuurien rikkauden ja ikivanhan viisauden löytäminen edellyttää huomattavasti muutakin kuin esimerkiksi satunnaisia lomamatkoja, vieraiden kulttuurien ruokien maiskuttelua, pukeutumisen ihastelua, eri maista saatujen postikorttien keräämistä tai muutaman kerran jonkin vähemmistön edustajan tapaamista. Meidän on opittava arvostamaan erilaisuutta rikkautena.

Kulttuurien rikkauden ja viisauden tiedostaminen edellyttää syvällisiä opintoja, ennakkokäsitysten, stereotypioiden ja asenteiden muutoksia, oman ja muiden kulttuurien sisältämien viholliskuvien erottamista, kulttuurien erilaisuuden sietokykyä ja erilaisten kulttuurien ikivanhan viisauden kunnioittamaan oppimista. Tämä viisaus, ihmiskunnan kulttuuriperintö voi avautua myös satujen ja tarinoiden välityksellä. Opettajan pedagoginen kompetenssi soveltaa ihmiskunnan kulttuuriperintöä ja satuja ja tarinoita käytännön kasvatustyössä toimii hyvänä tukena vahvistettaessa oppilaiden kasvua maailmankansalaisuuteen.

Esimerkki varhais- ja alkuopetuksessa toteutetusta interkulttuurisesta kasvatuskäytännöstä

Jyväskylän yliopistossa alkuopetuksen sivuaineopintoihin on sisältynyt integroitujen opintojen kokonaisuus, joka toteutetaan satutapahtumana. Tapahtuman keskussaduiksi on valittu joskus intialaisen ystävyyskoulun lähettämiä satuja, joskus taas opiskelijoiden tai oppilaiden omia lempisatuja. Muutama vuosi sitten tapahtuman sadut veivät meidät 2000 vuotta taaksepäin silloin ja vielä nytkin kerrottuihin kahteen Jataka-tarinaan. Toinen tarinoista kertoo kärsivällisyyden voimasta. Tapahtuman tavoitteena on ystävyys, jossa ei nähdä pahaa, ei kuulla pahaa eikä puhuta pahaa ystävästä. Tarinassa ilkikurinen apina koettelee jatkuvasti puhvelin kärsivällisyyttä. Tarina päättyy opetukseen "Jos pidät kaikkia olentoja ystävinä, eivät temput tai kiusaaminen tee sinulle pahaa, sillä sydämesi on kärsivällisyyden suojelema." Tapahtumaan osallistuneet lapset kommentoivat kokemuksiaan "On vaikea olla kärsivällinen. Siitä ei palkita, vaan kiusaus jatkuu, ainakin tämän koulunpihassa. Koulussa on enemmän apinoita kuin puhveleita ja yleensäkin ärsyttäminen on yleistä" (Liikanen 1993a,b).

Lähteet:

Aryasura 1983. The marvelous companion. Berkeley: Dharma Publishing.

Berne, E. 1972. What do you say after you say hello? Great Britain: Gorgi.

Calleja, J. 1996. Interculturity: From research to operational action. Paper presented to a roundtable discussion in Bari September 28, 1996, conference on interculrurality and education.

Campbell, J. 1990. Sankarin tuhannet kasvot. Helsinki: Otava.

Costantino, G., Magady, R.G. & Rogler, L.H. 1992. Cuento therapy: The use of folktales as a culturally sensitive therapy modality. Journal of Consulting and Clinical Psychology 54, 639-645.

V. Franz, M-L. 1996. The interpretation of fairy tales. (rev.ed.) Boston & London: Shambala.

Jacoby, M., Kast, V. & Riedel, I. 1992. Witches, ogres and the devil's daughter. Boston and London: Shambala.

Juntunen, R. & Savolainen, M. 1988. Lasten lakikirja. Helsinki: Lasten Keskus.

Karpman, S. 1968. Fairy tales and script drama analysis. Transactional Analysis Bulletin 7, 44-45.

Karpman, S. 1973. 1972 Eric Berne memorial scientific award lecture. Transactional analysis journal 3 (3), 73-76.

Kareem, J. & Littlewood, R. 1992. Intercultural therapy. Themes, interpretations and practice. Oxford: Blackwell Scientific Publications.

Liikanen, P. 1990. Satu identiteetti- ja ihmissuhdemallina. Jyväskylän yliopisto. Opettajankoulutuslaitos. Tutkimuksia 42. (2.painos 1995)

Liikanen, P. (toim.) 1993a. Kasvaminen kansainvälisyyteen. Jyväskylän yliopiston opettajankoulutuslaitoksen kansainvälisyyskasvatus- ja Unescon ASPRO-projekti 1989-1993. Jyväskylän yliopisto. Opettajankoulutuslaitos. Tutkimuksia 50.

Liikanen, P. 1993b. Jakakataka-satutapahtuma. Jyväskylän yliopiston opettajankoulutuslaitos. Tiedote 2 (joulukuu), 36 - 41. Peseschkian, N. 1985. Oriental stories as tools in psychotherapy. New York: Springer-Verlag.

Peseschkian, N. 1990. Positive psychotherapy: A transcultural and interdisciplinary approach to psychotherapy. Psychoterapy and Psychosomatics 53, 39-45.

Purnabhadra 1995. Viisi kirjaa viisaita satuja. Intialainen Pancatantra. Sanskritista suomentanut Virpi Hämeen-Anttila. Helsinki: Suomen Itämainen Seura.

Stewart, I. & Joines, V. 1987. TA today. A new introduction to transactional analysis. Nottingham & Chapell Hill: Lifespace Publishing.

Wallas, L. 1985. Stories for the third ear. New York: Norton.

Jataka Tales:

Anon. 1993. A treasure of wise action. Jataka tales of compassion and wisdom. Berkeley: Dharma Publishing.

Anon. 1989. The magic of patience. Berkeley:Dharma Publishing.

Opettajanoppaita:

Blum, A. & Dremalas, L. 1992. Jataka tales. Teacher resource guide for grades 1-6. Introduction to Asian culture & traditions. A whole-language approach to learning. Berkeley, CA: Dharma Publishing.

Liikanen, P. 1990. Aasian kulttuurien myyttinen perinne. Oppimateriaalia kansainvälisyyskasvatusta varten. Jyväskylän yliopisto. Opettajankoulutuslaitos. Opetusmonisteita 22.

Satu yliopistojen akateemisissa opinnoissa: (katso esimerkiksi seuraavia www:n kotisivuja)

Elisabeth Adela Armstrong Forbes, Will o´the Wisp http://www.artsednet.getty.edu/ArtsEdNet/Resourches/Maps/will.html=elementary

Fairy tales and the culture of childhood http://icg.harvard.edu/~core/litarts/spring96/harvard_only/laa18.html

Using fairy tales to promote retention of ethical systems http://www.gene.com/ae/AE/AEPC/WWC/1992/fairy_tales.html