Lääketieteen ja kirurgian tri Unto Vainio

Vuoden 1985 vanhin, perinteiden äiti Hilja Maria Vainio

Vuoden 1985 vanhin, perinteiden äiti: Hilja Maria Vainio, o.s. Liikanen

s. 08.01.1900-10.05.1988

Unto Vainio kertoo äidistään Hilja Vainiosta Liikasten sukuseuran vuoden 1985 perinteiden äidistä.

Äitini Hilja Vainio syntyi maanviljelijäperheeseen 8.1.1900 Jaalassa. Isä Herman Liikanen (s. 29.1.1865, k.08.02.1929) oli syntynyt Ristiinassa, josta pikkuvauvana tuotiin Jaalaan. Tarinan mukaan vauva tuotiin turkin hihassa, koska oli talvi ja kova pakkanen. Perhe muutti silloin Heikkilä nimiseen sotilasvirkataloon, jonka luutnantti Herman Liikanen oli järjestänyt veljenpojalleen viljelytilaksi.

Perhe oli tosi suurperhe. Äiti Eeva-Liisa (o.s. Lestberg, s.15.03.1865 Jaala, k. 15.12.1946 Jaala) synnytti kaikkiaan 11 lasta, joista äitini oli seitsemäs. Koska vuosisadan alussa riehui maassa keuhkotuberkuloosiepidemia (ahtaat asunto-olosuhteet) koetteli se - perhettä, sillä kaikkiaan 8 lapsista kuoli keuhkotuberkuloosiin ja yksi ilmeisesti meningokokki-aivokalvontulehdukseen. Ainoastaan äitini ja Herman Alarik (s. 23.09.1897, k. 24.01.1979 Jaala) elivät pitempään. Taudin tarttuvuutta kuvaa se, että veljet Hjalmar (s. 28.12.1889) ja Emil(03.08.1892) kuolivat perättäisinä päivinä (17.ja 16.06.1929) keuhkotautiin. He olivat nukkuneet samassa sängyssä, joten tartunta oli päässyt tapahtumaan.

Sukututkijoita varten voin mainita, että Herman Alarik kuoli aivokasvaimeen (Glioblastoma multiforme). Alarik tunnettiin kaskujen kertojana. Tämä on kirjallisuuden mukaan usein oireena otsalohkossa olevalle kasvaimelle. äitini sairasti paksunsuolen syöpäkasvaimen, joka hoidettiin kirurgisesti, mutta ilmeisesti kuoli sydäninfarktiin jo korkeassa iässä.

Hiljan lapsuus Heikkilän virkatalossa Liikasenmäellä Jaalassa

Lapsuudesta äitini on kertonut monilapsisen perheen elämästä paljon. Lapset joutuivat siihen aikaan osallistumaan talon töihin, kuten lehmien pamentamiseen, lypsämiseen, voin kirnuamiseen ym. Veljet tekivät peltotöitä ja ajoivat paljon suomutaa viljapelloille. Veljet tekivät myös metsätöitä. Liikasen veljekset tunnettiin voimakkaiksi ja ahkeriksi työntekijöiksi, joita äiti Eeva-Liisa piti rautaisessa otteessaan kurissa ja herran nuhteessa

Lapsuuden kodin ruoka ja sen valmistus

Ruokatavoista ei ole tarkkoja tietoja. Aamulla kokoonnuttiin murkinalle, lounasaikaan myös syötiin ilmeisesti tukevampi ateria. Illansuussa oli päivän pääateria. Tyypillisiä ruokalajeja olivat puurot, vellit, marjakeitot, hernekeitto, lihakeitto ja kiinteistä ruuista sianlihakastike oli tavallista. Peruna kuului päivittäiseen ruokavalioon, samoin hapanleipä, jota leivottiin 1-2 viikon välein 18 leipää kerrallaan. Tuvan katossa oli kaksi pitkää leipäriukua, jossa reikäleivät kuivuivat. Ohrarieskaa myös leivottiin. Voita kirnuttiin oman karjan kermasta. Uunijuusto oli juhlaruokaa. Sianteurastusaikana pidettiin verimakkaraa herkkuruokana. Lettuja eli räiskäleitä paistettiin jälkiruuiksi ja viiliä valmistettiin omasta lehmänmaidosta.

Leipominen.Pikkuleipiä, erilaisia pipareita ilmeisesti leivottiin. Mustikkapiirakka vehnätaikinaan tehtynä oli juhlaruokaa. Puolukoista tehtiin ns. "Tikkutolloa" ja puolukka-ruisjauhotaikinasta tehtyjä, kuumassa uunissa paistettuja ohuita pippoja, joita syötiin maidon kanssa. Jouluruokana olivat kinkku ja joulutortut, myös kakkuja, sekä kuivia, että täytekakkuja leivottiin. Hääherkkuina mainitaan lisäksi luumukiisseli kermavaahdon kanssa, myös omatekoista jäätelöä osattiin valmistaa. Liikasella syötiin myös runsaasti kalaruokia, koska Eeva-Liisan veli, Kala-Hermanni asui naapurissa ja elätti itsensä kalastamalla. Häneltä haettiin usein muikkuja, lahnoja ja haukia.

Talven varalle keitettiin hilloja ja arkiruuaksi säilöttiin suolaveteen lihatiinuun sianlihaa. Kananmunia saatiin omasta takaa ja eräänä erikoisuutena mainittiin vasikanhyytelö, alatoopi, tai sian päästä tehty syltty"punsa", jota monet pitivät erityisenä herkkuna. Sieniä ei kovin paljon harrastettu, mutta karvalaukkuja kerättiin sienikastiketta varten. Pääsiäiseksi osattiin valmistaa mämmiä, jota syötiin kerman ja siroitesokerin kanssa. Hääherkkuina mainitaan luumuhyytelö ja kotijäätelö, joka jäähdytettiin jääkellarista otettujen jääpalojen ja suolan sekoituksella.

Ruokajuomana käytettiin maitoa, vettä ja juhlajuomana olutta, jonka valmistuksessa Eeva-Liisa oli mestari. Olut valmistettiin maltaista. Puusta koverrettuun kuurmaan laitettiin ensin poikittaiset rimat. Niiden päälle katajan oksia ja päällimmäiseksi rukiinolkia. Oljet ja katajanoksat "steriloitiin" kaatamalla kiehuvaa vettä niiden päälle. Kun vesi oli valunut pois, näiden päälle kaadettiin imellytetty mäski, jota oli keitetty muuripadassa. Mäskin joukkoon pudotettiin muutama erittäin kuuma saunan kiuskivi, joka kuulemma antoi oluelle oman erityismaun. Ohramaltaiden joukkoon oli lisätty humalaa, en tiedä tosin missä vaiheessa. Humalat saatiin talon omasta humalatarhasta, jossa oli parikymmentä humalasalkoa.

Mäskin päälle kuurnaan alettiin lisätä muuripadasta kiehuvaa vettä. Aluksi saatu saalis oli tosi vahvaa kantavierrettä, mutta se laimeni käsitelyn aikana. Olut kerättiin kuumalla vedellä käsiteltyihin maitotonkkiin ja niistä taas oluttynnyreihin. Tynnyreissä oli päässä hana ja yläreunassa pieni tikulla suljettava "henkireikä". Tynnyri täytettiin sen päällä olevasta neliskulmaisesta luukukusta, josta myös lisättiin hiukan hiivaa olueeseen. Luukku tiivistettiin ruistaikinalla, joten tynnyri oli ilmatiivis. Tynnyri sai seistä ainakin viikon ajan silloisessa huoneenlämmössä. Olutta maisteltiin varovaisesti avaamalla hanaa ja päästämällä ilmaa henkireijästä, jos olut kupli mukavasti oli se kypsää, ellei niin maisteltiin uudelleen muutaman päivän kuluttua.

Rukiinleikkuu aloitti viljankorjuun. Tavallisesti pidettiin talkoot. Eri talot kilpailivat talkooväen tarjoilun tasosta. Vasikka teurastettiin. Tehtiin alatoopia, paistia, lihalientä ja lihakeittoa. Kotitekoinen olut oli yleisen arvostelun kohteena. Kun ruis oli leikattu ja kuhilailla huudettiin kovalla äänellä "kamppi", mikä tarkoitti työn loppumista ja syömisen alkamista. Paikalle kutsuttiin pelimanni, usein Lahtisen Gunnari, joka soitti haitaria ja talkootanssit alkoivat. Kylältä löytyi useimmiten joku muukin pelimanni, joka tahditti polkkaa ja jenkkaa. Rukiinniittotalkoisiin osallistui kaksi-kolmekymmentä ihmistä naapureista. Talkoita oli päivittäin ja jos naapuritaloissa oli samana päivänä talkoot kilpailtiin siitä, kuka pääsi nopeimmin valmiiksi.

Ensimmäisen maailmansodan aikana Heikkilän virkatalossa Liikasenmäellä

Ensimmäisen maailmansodan aikana Jaalan elämää väritti venäläisten suorittama linnoitustyö. Puhuttiin patteritöistä ja jaalalaiset ihmettelivät työhön tuotuja kiinalaisia, jotka hakivat hautausmailta seppeleen nauhoja, joilla sitoivat lettejänsä. Liikasenmäellä eivät nämä patterityöt suuremmin vaikuttaneet. Kansalaissodan aikana Liikasenmäellä elettiin hiljaiseloa. Punaiset tosin pakottivat Alarikin kyytimieheksi Selänpäähän, josta kuitenkin pääsi kotiin takaisin, kun hän juttumiehenä sanoi menevänsä hakemaan lisää punaisia rautieasemalle. Näin hän vapautui eikä leimaantunut punaiseksi, eikä enää toista lastia pakoitettu viemään.

Hiljan itsenäistyminen ja irtautuminen lapsuuden kodista

Talon tyttärenä Hiljalla oli kuitenkin halua mennä opintielle. Se ei kuitenkaan sopinut senaikaiseen tapaan. Huolimatta erinomaisesta koulutodistuksesta ei koulun käynnin jatko saanut perheen kannatusta. Niinpä hän muille mitään kertomatta lähetti hakemuksen Lahden kansanopistoon. Sieltä sai erilaisia vaikutteita: mm. oppi erittäin taitavaksi kutojaksi. Kutoi myöhemmin kotitaloon mattoja, pöytäliinoja, lakanoita, ikkunaverhoja ja jopa hamekangasta. Hyvin usein myöhemmin hän vetosi siihen, mitä Roope Kojonen (Kansanopiston johtaja) oli sanonut. Kansanopistossa oli ilmeisesti voimakkaasti kristillinen kasvatus, tunnuslause oli "Elämän totuutta etsi." Mainittakoon, että Lahdessa ollessaan pääsi katsomaan ensimmäisiä Salpausselän kisoja.

Avioiduttuaan Toivo Vainion (s. 19.09.1900 Jaala, k. 04.02.1971 Lahti) kanssa tuli muutto Kouvolaan, jossa aviomies toimi nuorena aliupseerina. Tältä ajalta on peräisin lukuisiä perheystäviä. Perheen kuuluisin ystävä oli juoksija Ilmari Salminen. Useiden naapureiden kanssa vierailtiin ja kokemuksia vaihdettiin. Kesälomat vietettiin Jaalassa.

Talvisodan melskeessä

Talvisodan syttyessä äitini joutui yksin hoitamaan yksilapsisen perheen ja omakotitalon asioita. Muistan, miten hän ensimmäisen hälytyksen tultua juoksi koululle katsomaan, mitä minulle oli tapahtunut. Tämä olikin tarpeen, sillä luokkani opettaja sai hysterian ja ajoi lapset kadulle, "menkää kotiin". Siinä sitten työnsin naapurin Salosen Perttiä potkukelkassa. Kuljimme keskellä katua ja katselimme ihmeissämme, miten ryssän lentokoneet lensivät taivaalla. Koneistä näkyi tulen vilkkumista ja vieressä olevalta kivenhakkuualueelta kuului kilinää. Emme ymmärtäneet, että koneet ampuivat konekivääreillä ja luodit tulivat kadun vieressä olevalle kivenhakkuualueelle.

äitini tajusi tilanteen ja huusi meille:"Tulkaa heti tänne mäntyjen alle, etteivät koneet näe teitä". Luodit eivät onneksi osuneet. Koneet menivät menojaan ja samalla lähestyi jaalalainen Lemminkäisen Teodor poikansa Kyöstin kanssa. He olivat tulleet hevosella Jaalasta vehnämyllyyn. Koska mylly ei toiminut Teodor sanoi lähettävänsä Kyöstin linja-autolla Jaalaan. Minut pantiin samaan kyytiin. Suututti kovasti, kun en nähnyt seuraavana päivän Kouvolan pommituksia. Seuraavana päivänä illalla äitini tuli perässä Jaalaan kuorma-autolla, johon oli saanut mahtumaan suuren osan huonekaluistamme, jotka hän toi Liikasen latoon sotaa pakoon, sillä hän sanoi, että Kouvolaa tullaan pommittamaan sekä rautatien että Korian sillan takia, niin kuin sitten tapahtuikin. Olen myöhemmin ihmetellyt äitini organisointikykyä, kun alkavan sodan sekamelskassa pystyi löytämään Kouvolasta jaalalaisen kuorma-auton ja sai kuljettajan puhutuksi kuljettamaan muuttokuorman Jaalaan.


Talvisodan aikana näimme lukuisten karjalaisten kulkevän tietä pitkin länteen sotaa pakoon. Monet sanoivat heille, että menkää Liikasen taloon, siellä on tilaa ja siellä majoitettiinkin useita perheitä. Eeva-Liisa tarjosi mukaan lmpimäisiä, silloin leivottiin tavallista useammin.

Isäni haavoituttua sodassa jouduimme muuttamaan Lahteen valtion asuntoon Hennalan varuskuntaan. Kouvolan talo myytiin ja uusi talo ostettiin Lahdesta, mutta asuntopulan takia vuokralautakunta ei päästänyt meitä muuttamaan omaan taloon, koska meillä oli jo valtion virka-asunto. Sota-aikana äitini osallistui ansiotyöhön Hennalassa, jossa oli ompelemassa sotilaille kaasunaamari-laukkuja.

Kuva: Helmikuussa 1971 Hilja Vainio lapsenlastensa kanssa
Vasemmalta oikealle: Petri (s.16.02.1961 Heinola), Mika (s. 17.04.1965 Heinola), Hiljan sylissä Sami (s. 19.12.1970 Helsingin maalaiskunta) ja Janne (s. 30.11.1962 Heinola)

Sodan jälkeinen aika

Sodanjälkeinen aika oli mielestäni normaalia, tasaista perhe-elämää ilman suurempia murheita. Isäni tapaturmainen kuolema v. 1971 kuitenkin masensi selvästi äitiäni, kuitenkin hän iloitsi selvästi lapsenlapsista, joiden edesottamuksia hän seurasi intensiivisesti. Omista sairauksista mainittakoon sydäninfarkti, josta toipui, paksunsuolen syöpä, joka myös hoidettiin menestyksellisesti. Lopulta osittainen vasemmanpuolinen halvaus johdatti äitini Kilpiäisten vanhainkotiin, jossa hän viihtyi alkuvaikeuksien jälkeen erittäin hyvin kuolemaansa asti 10.05.1988.

Hilja edustaa Ristiinan Liikasten sukuhaaran 10. sukupolvea seuraavasti:

Ristiinan Liikasten kantaisästä Hilja Vainioon ( o.s. Liikanen)

1. sukupolvi

Antti Liikanen, s. 08.08.1625 Ristiina (sp. oletus)

2. sukupolvi

Mikko Liikanen, s. 08.08.1650 Ristiina (sp oletus)

3. sukupolvi

Talollinen Anders (Antti) Liikanen s. 08.08.1675 Ristiina, k. 09.09.1740 Ristiina

5/5 lapsesta - 4. sukupolvi

Talollisen poika, torppari Jaakko (Jakob) Liikanen s. 10.10.1700 Ristiina, k. 10.10.1746, Brahenlinna, Linnamäki, 1. puoliso Susanna Särkkä, 2. puoliso Kaisa Huusko

2/2 lapsesta - 5. sukupolvi

Haudankaivaja, torppari Juho (Johan) Liikanen s. 23.06.1736 Ristiina, 1. puoliso: Anna o.s. Mahlberg, s. 29.12.1734 Ristiina, k. 14.05.1765 Ristiina, 2. puoliso: Marketta (Margareta) o.s. Vitikainen s. 01.01.1742

8/8 kaikista lapsista, 5/5 toisesta avioliitosta - 6. sukupolvi

Haudankaivaja, torppari Kaappo (Gabriel ) Liikanen s. 1779 Ristiina, k. 02.09.1835 Ristiina, Puoliso Anna o.s. Laasonen s. 1782, k. 01.09.1859 Ristiina

1/4 lapsesta - 7. sukupolvi

Haudankaivaja Otto Vilhelm Liikanen s. 17.06.1801 Ristiina, Puoliso Leena o.s. Hänninen Kudontataidon opettajatar , s. 02.06.1800 Kangasniemi

1/6 lapsesta - 8. sukupolvi

Sot.virkatalon vuokraaja Kustaa Adolf Liikanen, s.30.03.1830 Ristiina, k.10.03.1887 Jaala, Puoliso Karoliina o.s. Liukkonen s. 10.05.1824, k. Jaala

2/2 lapsesta - 9. sukupolvi

Sot.virkatalo Heikkilän vuokraaja Herman Liikanen s. 29.01.1865 Ristiina, k. 08.02.1929 Jaala, Puoliso: Eeva-Liisa o.s. Lestberg, s. 15.03.1865 Jaala, k. 15.12.1946 Jaala

9/10 lapsesta - 10. sukupolvi

Hilja Maria Vainio (o.s. Liikanen) 08.01.1900 Jaala, k. 10.05.1988 Lahti, Puoliso: Toivo Armas Vainio s. 19.09.1900 Jaala, k. 04.02.1971 Lahti

1/1 lapsesta - 11. sukupolvi

Lääk. ja kirurgian tohtori Unto Armas Vainio, s. 13.07.1931 Kouvola, puoliso Ulla-Inkeri Simola, s. 10.11.1936 Helsinki

1/4 lapsesta - 12. sukupolvi

Petri Unto Juhani Vainio s. 16.02.1961 Heinola, puoliso: Tarja o.s. Tervo s. 30.09.1963; (eronneet) Lapsi - Marika, Emilia Vainio, s. 10.07.1990 (13. sukupolvi)

2/4 lapsesta - 12.sukupolvi

Janne, Mikko, Tapani Vainio s. 30.11.1962 Heinola, puoliso Sari Vainio ; lapsi Nina Elli Vilhelmiina s. 16.11.1994 ja Valtteri Ville Tapani (s. 13.11.1996) (13. sukupolvi)

3/4 lapsesta - 12. sukupolvi

Mika Heikki Petteri Vainio s. 17.04.1965 Heinola, puoliso: Anne Vainio (o.s. Fagerström); lapset: Sonja Marie s. 15.06.1989 ja Jenny Monika, s. 05.05.1994 (13.sukupolvi)

4/4 lapsesta - 12. sukupolvi

Sami Matti Valtteri Vainio s. 19.12.1970 Helsingin maalaiskunta

Paluu Ristiinan Liikasten -sukuhaaran sivulle

Paluu perinteiden isän/äidin etusivulle

Paluu sukuseuran etusivulle