Tarkennuksia sankarivainajatietoihimme

Puolustusvoimat avasi tänä vuonna eli 2000 kotisivuillaan yhteyden sota-arkiston Suomen sodissa 1939-1945 menehtyneiden tiedostoon. Kun katsoin ko. tiedostoa huomasin, että siellä oli vainajia enemmän, kuin siinä kirjoituksessa, jonka kirjoitin 10- vuotishistoriikkiin. Tässä on syytä lisätä nämä poisjääneet eli Oiva ja Otto Liikanen, joiden tiedot eivät olleet vuonna 1995 kaatuneiden kortistossa.

Maanviljelijä Oiva syntyi 26.6.1910 Sippolassa, haavoittui Vainikkalassa Lemin kunnassa ja menehtyi saamiinsa vammoihin 11.8.1941. Oiva on haudattu Anjalankoskelle.

Maanviljelijä Otto syntyi 31.8.1906 Kangasniemellä ja kuoli 30.1.1942 Lempaalan Riihiösssä. Kuolinsyy ei aiheutunut välittömästi sodasta. Oton hauta on Kangasniemellä.

Tehkäämme kunniaa Oivan ja Oton muistolle!

Lisäksi on todettava, että jos vertaan kirjoitustani tiedoston tietoihin, niissä on pieniä eroja esimerkiksi nimien kirjoitustavassa, mutta pääasiat ovat toivottavasti oikein. Jokainen voi käydä tarkistamassa tiedostoa osoitteessa http:/tietokannat.mil.fi. Tiedostoon pääsee myös puolustusvoimien kotisivun www.mil.fi kautta klikkaamalla Sankarivainajat-linkkiä.

Harri Liikanen

Paluu Liikaslinkin etusivulle

Paluu seuran pääsivulle