200 g marinoituja kinkkusuikaleita (voissa tai öljyssä kevyesti freesattuja) pannaan pannulle vähän kerrallaan - pannu huuhdellaan välillä jne. 1 sipuli; lipstikkaa mausteeksi
Pannaan uunipataan, myös huuhdevedet niin että liha peittyy . Uuniin ensin 175 -150-120 asteeseen. Haudutetaan uunissa noin 1 ½ t. Kun kypsää, lorautetaan kermaa ja ripotellaan persiljaa päälle. Paistin lisänä keitettyjä perunoita ja vihanneksia (markan herneitä ja porkkanoita)
300-400 g silavaista siankylkeä; 1 sipuli; 1 l ternimaitoa; suolaa maun mukaan
Liha leikataan pieniksi ja ruskistetaan pannulla, hienonnettu sipuli lisätään joukkoon kuullottumaan. Kaadetaan uunivuokaan ternimaidon joukkoon, maustetaan suolalla ja paistetaan kohtalaisessa uuninlämmössä, kunnen pinta on kauniin ruskea. Maitoa voi jatkaa lisäämällä 2 dl maitoa ja 2 kananmunaa.
Ei ole mikään diettiruoka, mutta tykkäämme silti herkutella tilaisuuden tullen kun ternimaitoa tavoittaa.
MEHEVÄ PORONPAISTI (Saatu
Tuovi Tepsalta Sodankylästä.)
Tätä tarvitset:
Noin 2 kg:n painoinen
poronpaisti
Suolaa
Tee näin:
Sido paisti pyöreäksi puuvillanarulla.
Mausta suolalla.
Ruskista paisti kauttaaltaan kuumalla paistinpannulla.
Pane liha uunivuokaan ja peitä vuoka foliolla.
Voit myös käyttää paistopussia.
Kypsennä paistia 150‑asteisessa uunissa 2‑3 tuntia eli kunnes lihalämpömittari näyttää 60 astetta.
Ota paisti uunista ja anna sen vetäytyä vuoassa parikymmentä minuuttia.
Leikkaa paistista ohuita viipaleita poikkisyin.
Tarjoa lisänä punajuuria, perunamuusia, puolukoita ja uunissa paahdettuja juureksia.
Viinisuositus:
Hedelmäinen ja hieman tamminen punaviini, esimerkiksi Riojan alueen Baron de Ley Reserva
on täydellinen valinta poronpaistin ja juuresten kumppaniksi.
- ALOITTELIJALLE
‑ VALMISTUSAIKA 2‑3 TUNTIA, VETÄYTYMISAIKA 20 MIN.