Uudet perunat pestään huolella ja keitetään. Syvälle lautaselle laitetaan uusia perunoita pilkottuna, sipulisilppua tai renkaita, voita ja lopuksi kuumaa vettä. Suolaa maun mukaan. Ainekset sekoitetaan ja lusikkaruoka on valmis. Ruohosipulisilppu sopii hyvin koristeeksi.
n. 200 g nauhamakaroneja; 1 kesäkurpitsa; 1 porkkana; 1 tlk smetanaa; 1/2 tl yrittisuolaa; 1/1-1 tl paprikaa; 1 dl vettä ; 1 dl juustoraastetta; 1 rkl voita
Keitä nauhamakaronit vedessä ohjeen mukaan. Valuta ne ja kaada uunivuokaan. Kuutio kesäkurpitsa ja raasta porkkana. Hauduta niitä voissa kymmenisen minuuttia. Kaada pannulle smetana ja mausta seos. Keitä hyvällä lämmöllä niin että smetana kuivuu lähes kokonaan. Kaada seos makaronien päälle vuokaan. Huuhdo pannu desilitralla vettä ja kaada se myös vuokaan. Näin tulee vuoan pohjalle kosteutta, joka pitää makaronit mehevinä. Peitä vuoka juustoraasteella, kypsennä ja kuorruta uunissa vajaa parikymmentä minuuttia. Anna hieman jäähtyä ennen tarjoilua.
Viipaleita voidellaan seoksella, jossa on öljyä 1 rkl, 1 rkl soijakastiketta, paprikaa ja pippuria. Kypsennetään molemmin puolin 5 min.
225 g nauhamakaroneja; silputtu sipuli; puristettu valkosipulin kynsi; 1 rkl ruokaöljyä; 3 viipaloitua kesäkurpitsaa; 1 pieni punainen paprika; hieman vehnäjauhoja; 3 dl maitoa tai vettä; 75 g kypsää Cheddar juustoa raasteena; 350 g frankfurtin makkaroita 5 cm:n viipaleina tai sieniä; suolaa ja pippuria; voita tai margariinia; Koristeet: persiljaa
1) Pane makaronit tilavaan kulhoon. Lisää 1 l kiehuvaa suolalla maustettua vettä. Peitä reiällisellä mikroaaltokelmulla ja kuumenna kovalla teholla 6 minuuttia. Anna seistä 3 minuuttia. Valuta. 2) Pane sipuli, valkosipuli, öljy ja voi tai margariini tilavaan uunin kestävään astiaan ja kuumenna kovalla teholla 2 min. 3) Lisää kesäkurpitsat ja paprika ja kuumenna kovalla teholla 3 minuuttia. Sekoita joukkoon jauhot sekä vähitellen maito. 4) Kuumenna kovalla teholla 2-3 minuuttia kunnes seos on sannut. Hämmennä 2-3 kertaa. Sekoita joukkoon 2/3 juustosta sekä makkarat ja makaronit. Tarkista mausteet. 5) Ripottele loput juustosta pinnalle ja kypsennä yhdistelmällä 230 C/ matala teho 15-18 min. Koristele persiljalla ja tarjoile.
3-4 pientä kesäkurpitsaa; Täyte: sipulia; selleriä ; rkl margariinia/voita; dl maapähkinöitä rouheena; dl leivänmuruja; rkl tomaattisosetta; kananmuna; 1/2 tl salvia;suolaa, pippuria
Kastike: 1 rkl margariini/voi, 2 rkl vehnäjauhoja; 3 dl kasvislientä; dl kermaa suolaa, pippuria, hiennonnettua persiljaa
Puolita kesäkurpitsat, poista siemenet ja keitä kevyesti suolatussa vedessä n. 4 min. Pienennä sipuli, selleri. Hienonna maapähkinät ja sekoita ne leivänmuruihin yhdessä tomaattisoseen, munan ja mausteiden kanssa. Pane täyte kesäkurpitsan puolikkaisiin ja sido ne kokonaisiksi. Kaada kastike niiden päälle ja paista uunissa n. 200 C noin 30 minuuttia.
kg kesäkurpitsaa; 3 tomaattia; 2 sipulia; 2 rkl öljyä; yrittisuolaa; basilikaa; kirveliä; tilkka vettä;
Kuutioi kesäkurpitsat ja tomaatit pieniin lohkoihin. Suikaloi sipulit. kuumenna kasaru ja mittaa siihen öljy. Ruskista tomaatit, kesäkurpitsat ja sipulit kevyesti. Lisää kasariin tilkka vettä ja anna hautua kypsäksi. Mausta ruoka lopuksi yrttisuolalla, basilikalla ja kirvelillä.
800 g kesäkurpitsaa; 200 g sulatejuustoa; 100 g voita;2 valkosipulinkynttä; persiljaa, yrttisuolaa ja mustapippuria
Pese ja kuivaa kesäkurpitsat. Leikka ne noin 2 cm paksuiksi viipaleiksi. Sulata kasarissa puolet voista. Pane kasariin kesäkurpitsat, valkosipulinkynnet ja persiljasilppu. Pane kansi päälle ja keitä miedolla lämmöllä noin 10 min. Ota kasari liedeltä ja lisää siihen loput voista, mausteet ja juustoraaste. Pane kasari kuumaan uuniin n. 10 minuutiksi, kunnes juusto on sulanut.
Keskikokoinen kesäkurpitsa, 3 dl juustoraastetta; 1 rkl öljyä; yrttisuoplaa; tilkka vettä; paprikajauhoa; currya
Pese kesäkurpitsa ja leikkaa se pitkittäisuunnassa noin sentin paksuisiksi viipalaeiksi. Sivele matalareunainen uunivuoka öljyllä ja lisää pohjalle pieni tilkka vettä. Peitä vuoan pohja kesäkurpitsaviipaleilla, mausta viipaleet ja ripottele päälle desilitran verran juustoraasetta. Lado loput kesäkurpitsan viipaleet vuokaan, mausta ja peitä juustoraasteella. Paista uunissa noin 200 asteessa.
2 pientä kesäkurpitsaa; 1 dl pitkäjyväistä riisiä; 2 1/2 dl vettä keittämiseen; 200 g pussi pakastettua maissia; pieni nippu persiljaa; 1 dl juustoraastetta; 1 tl yrttisuolaa; vuokaan 2 dl kasvislientä tai vettä
Halkaise kesäkurpitsat pituussuunnassa. Koverra lusikalla pehmeä sisus pois. Hakkaa se silpuksi. Keitä riisi suolalla maustetussa vedessä kypsäksi. Sekoita riisi, sulatettu pakastemaissi, silputtu persilja ja kurpitsan sisus. Mausta suolalla. Pakkaa täyte kesäkurpitsan koloihin. Painele tiiviiksi. Ripottele pinnalle juustoraastetta.
Aseta kesäkurpitsat vuokaan vierekkäin ja kaada pohjalle tilkka nestettä: kasvislientä tai vettä. Hauduttele 200-asteisessa uunissa reilut puolituntia. Kokeile kypsyyttä haarukalla. Kesäkurpitsa saa kypsyä jokseenkin pehmeäksi ja meheväksi. Anna jäähtyä hetki ennen tarjoilua.
n. 1/2 kg:n kurpitsa; 200 g punaista paprikaa; keskikokoinen sipulia; 2 rkl voita; 2 dl hapankermaa; suolaa, sokeria ja hienonnettua persiljaa
Kuori ja lohko sipulit. Poista paprikasta siemenkota ja leikkele paprika ohuiksi suikaleiksi. Pane paprikansuikaleet sipulin kanssa kasariin ja kaada päälle n. 3 dl kiehuvaa vettä.Lisää suolaa, sokeria ja voi ja keitä kannen alla kypsäksi. Lisää lopuksi kuorittu ja kuutioitu kurpitsa ja keitä vielä n. 10 min. Suurusta keitos vehnäjauhoilla, kiehauta, nosta tulelta ja lisää hapankermaa. Sirottele viimeksi päälle hiennonnettua persiljaa,
Täytä kesäkurpitsat katkaravuilla ja tillillä, sienillä ja riisillä. Sienien tilalla voi myös olla jauhelihaa.
Kurpitsan viipaleita keitetään 5-10 min. Keitetty riisi, paistettuja sieniä ja oliivinpuolikkaita. Laatikkoaineet peitetään juustolla maustetulla valkokastikkeella.
Tarvitset ohuita kesäkurpitsan viipaleita, riisiä ja tomaattimurskaa. Vuokaan laitetaan tomaattia pohjalle, riisiä päälle ja sitten kesäkurpitsaa ja lopuksi tomaattia, joka voidaan maustaa valkosipulilla. Joukkoon valutetaan 2 rkl öljyä ja ruokaa kypsennetään puoli tuntia. Vuokaan lisätään juustoraastetta, jonka joukkoon on murennettu 2 palaa vaaleaa leipää, ja paitsos laitetaan uuniin vielä 10-15 minuutiksi.
1 suuri sipuli; 1 maustekimppu /persiljaa, timjamia, laaakerinlehti); 10 korianteria; sitruuna; 2 rkl oliiviöljyä; 1 1/2 dl valkoviiniä: 1 1/2 dl vettä; 10 pientä (n. 200 g); kesäkurpitsaa ; suolaa, pippuria
Kuori ja silppua sipuli. Sido maustekimppu harsoon. Purista sitruunasta mehu. Pane kattilaan 2 rkl öljyä, kuumenna ja lisää sipulisilppu, keitä 2 minuuttia hämmentäen puukauhalla. Lisdää sitten valkoviini ja saman verran vettä sekä maustekimppu, korianterit ja sitruunamehu. Mausta suolalla ja pippurilla. Keitä miedolla lämmöllä 5 min. Puhdista kesäkurpitsat ja paloittele ne. Lisää liemeen ja keitä n. 20 min. Nosta kesäkurpitsat reikäkauhalla salaattikulhoon, siivilöi liemi päälle ja anna jäähtyä. Tarjoa kylmänä.
200 g kaalia; 200 g sipulia; 500 g kesäkurpitsaa; 200 g juuriselleriä; 2 kasvisliemikuutiota; 5 dl vettä ; 2 rkl ruokaöljyä; 1 tl kirveliä
Kuori selleri ja sipulit ja pese kesäkurpitsa. Suikaloi kaali, kuutioi selleri ja kesäkurpitsa. Hienonna sipulit. Kuumenna kasari ja mittaa siihen öljy. Pane kaikki aksvikset paitsi kesäkurpitsa kasariin ja hauduta 5 min. Lisää kasariin vesi, kasvisliemikuutiot ja kesäkurpitsa. Hauduta miedolla lämmöllä kypsäksi ja mausta lopuksi.
Kesäkurpitsa; öljyä ja/tai voita; saksanpähkinöitä; suolaa
Pese kesäkurpitsa ja leikkaa kahtia pituussuuntaan. Leikkaa tämän jälkeen kurpitsan puolikkaan siivuiksi (puolikuunmuotoisia paloja). Paista kesäkurpitsan palat ja saksanpähkinät öljyssä paistinpannulla. Lisää suola. Pane pähkinät sivuun. Lisää öljyä ja ajtka kurpitsanpalojen paistamista. Tarjoile kuumana. (Odiyan Country Cookbook, 62)
1 rkl raastettua inkivääriä; 1 rkl valkosipulimurskaa; 1 sitruunanruohon varsi pilkottuna; sipuli; 1-2 pientä tuoretta thaichiliä; 2-3 rkl öljyä; 200 gr tofua; pieni kesäkurpitsa; 1 ½ dl tamarindipyrettä; 2 -3 dl vettä; ruohosipulia; suolaa
Paista inkivääriä, sipulia, valkosipulia, chiliä ja sitruunanruohoa hetki pannulla. Lisää paloiteltu tofu ja paista muutamia minuutteja. Lisää kesäkurpitsaviipaleet ja pyöräytä hetki. Lisää tamaridinpyre, vesi, sokeri ja hauduttele n 20 minuuttia. Ripottele päälle ruohosipulia ja tarjoile riisin tai nuudeleiden kera.( Tuija Ruuska, kasviskarnevaalit 1998, 56)
Curreja valmisteaan myös Karibian alueella melkein samaan tapaan kuin Intiassa. Tarjoile riisin ja papujen kanssa.
6 perunaa; ½ kg kesäkurpitsaa; 2 sipulia; 4 rkl öljyä; 2 rkl raastettua inkivääriä ; 1-2 rkl valkosipulimurskaa; ½ -1 tuore chili ; 4 dl tomaattimurskaa; 1 tl sinapinsiemeniä; 2 laakerinlehteä; 2 tl jauhettua jeeraa tai kuminaa; 1 tl jauhettua korianteria;½ tl jauhettua fenkolia; 1 tl maustepippuria; yhden limen mehu; 2-3 dl kookosmaitoa; 1-2 tl suolaa>/P>
Pilko perunat ja kurpitsat. Paista sipulia, sinapinsiemeniä, valkosipulia, inkivääeiä ja chiliä kunnes sipuli on pehmeä. Lisää sitten kumina, korianteri, fenkoli, maustepippuri ja laakerinlehdet kattilaa ja pyöräytä hetki. Lisää kookosmaito ja tomaattimurska. Laita kuutioitu peruna ja kurpitsa kattilaan ja hauduttele kypsäksi ( n 15-20 min)(Tuija Ruuska, kasviskarnevaalit 1998, 92)
Valmista tämä kurpitsaruoka päivää ennen tarjoamista niin sen maut ovat tasaantuneet. Tarjoile riisin kera.
2 rkl oliiviöljyä; 2 rkl valkosipulia; 1 sipuli; 1 rkl tomaattipyrettä; 2 dl tomaattimurskaa; 1 kg kurpitsaa; 1 dl mustia kivettömiä Kalamata-oliiveja rouhittua mustapippuria;1 tl kuivattua timjamia; 2 dl vettä; ½ tl suolaa
Kuutioi kurpitsa ja pilko sipuli. Paista sipulia, valkosipulia ja tomaattipyrettä hetki kattilassa. Lisää tomaattimurska, kurpitsa, oliivit ja timjami. Hauduta puolisen tuntia. Tarjoa riisin. Cous-cousin tai perunoiden kera. Cous-cous on jauhetusta vehnästä valmistettu viljavalmiste. Sitä on saatavana niin kuoritusta kuin kokojyvävehnästä tehtynä. (Tuija Ruuska, kasviskarnevaalit 1998,223)
Cous-cousin valmistaminen uunissa
3 dl cous-cousia; 5 dl vettä; 1 rkl voita tai öljyä; ½ tl suolaa
Laita cous-cous uunivuokaa. Kaada kiehunut vesi, rasva ja suola päälle. Laita 200-asteiseen uuniin kannen alle noin kymmeneksi minuutiksi. Kun cous-cous on valmista, tarjoile vihanneshöystön kera.
3 dl kokojyväriisiä; 4 dl vettä; ½ tl suolaa
Keitä riiri irtonaiseksi. Lisää riisi kiehuvaan veteen, kiehauta, madalla lämpöä ja anna hautua n puolisen tuntia.
Kasvikset: 200 gr herkkusieniä; 1 punainen paprika; 1 vihreä paprika; 1 purjo; 2 rkl valkosipulia; 2 porkkanaa; 1 kesäkurpitsa, 1-2 tomaattia; mustia oliiveja, 100 gr tofua, tuoretta persiljaa, suolaa
Paista purjoa, paprikaa ja herkkusieniä valkosipulin kanssa hetki pannussa. Lisää hetken päästä ohueksi viipaloidut porkkanat ja hiukan nestettä. Hauduttele. Paista paloiteltu tofu erikseen pannulla pienessä öljymäärässä kauniin rukseaksi. Kun porkkanat ovat puolikypsiä lisää viipaloidut kesäkurpitsat, oliivit ja tofu. Hauduta kunnes kaikki kasvikset ovat kypsiä, lisää lohkotut tomaatit ja pyöräytä niitä niin että tomaatit lämpenevät. Sekoita riisiin ja tarjoile aurinkotomaattikastikkeen ja patongin kera. Jos haluat paellaan tulisuutta lisää alussa tuoretta chiliä tai tarjoile paellan kanssa chilikastiketta. ( Tuija Ruuska, kasviskarnevaalit 1998, 234) (Välimeren ruokia)
4 kesäkurpitsaa (n. 1 kg); 2 tomaattia; 2 rkl öljyä; 50 g voita; 2 sipulia; 1,5 dl riisiä; 4 dl kasvislientä; 60 g juustoraastetta; 2 rkl kermaa; 2 rkl korppujauhetta; yrttisuolaa; hiennonnettua maustepippuria
Huuhdo tomaatit ja silppua ne erittäin hienoksi. Halkaise kesäkurpitsat, tee terävällä veitsellä viilto 1/2 cm:n päähän reiunoista ja kskelle maltoa kymmenkunta viiltoa. kuumenna öljy paistinpannussa ja kypsennä kesäkurpitsanpuolikkaita siinä miedolla lämmöllä. Anna kesäkurpitsojen hieman jäähtyä ja koverra sitten lusikalla malto pois puhkaisematta kuorta. Silppua malto. Kuori ja silppua sipuli. kuumenna kasari ja lisää siihen voita. Lisääpuolet sipulista ja kesäkurpitsanmalto. Kypsennä 10 min. Lämmitä uuni hyvin kuumaksi (250) Voitele tulenkestsävä vati. kuumenna kasari ja lisää siihen loput voista, loput sipulista ja tomaatinpalat. Hauduta niitä muutama minuutti. Lisää kasariin riisi ja kasvisliemi. Keitä n. 15-20 minuuttia. Riisi on kypsää kun se on imenyt kaiksen kasvisliemen. Lisää kasariin lopuksi kerma ja juustoraaste. Sekoita riisi ja kurpistamalto erittäin hyvin. Täytä kesäkurpitsanpuolikkaat täytteellä. Lado ne voidellulle uunivadille. Ripottele kesäkurpitsojen päälle korppujauhetta. Paista kauniin rukseaksi uunissa.
1 kesäkurpitsa; 3 porkkanaa; 2 isoa sipulia; pieni purjo; 200 g salkopapuja; 1 tlk murskattuja tomaatteja; 0,5 dl öljyä; 2 valkosipulinkynttä; meiramia, rakuunaa, kasvisliemikuutio
Pese ja kuutioi kesäkurpitsa. Kuori porkkasnat ja viipaloi ne. Kuori ja suikaloi sipulit. Puhdista salkopavut ja pilko ne parin sentin paloiksi. Pese ja suikaloi purjo. Kuumenna kasari ja kaada siihen öljy.Lisää vihannekset ja ruskista ne kevyesti. Lisää sitten murskatut tomaatit, kasvisleimikuutio ja mausteet. Hauduta kypsiksi. Tarjoile ruoka keitetyn riisin kera.
4 dl kookosmaitoa; n. 250 säilöttyä bambua; 2 kesäkurpitsaa; 1 purjo; 1-2 rkl vihreätä currytahnaa (* erillinen ohje); 1 dl vettä; 3-4 limenlehteä; 1 rkl soijakastiketta; 1 rkl ruskeata sokeria; 1/2-1 tl suolaa; tuoretta korianteria
Kuumenna kookosmaito kattilassa ja lisää currytahna. Keitä muutama minuutti. Lisää babmu ja purjo. Sekoita huolellisesti. Lisää vesi, limenlehdet, suola, sokeri ja soijakastiuke. Hauduttele n. 15 min. Lisää kesäkurpitsalohkot ja hauduttele pari minuuttia. Anna kastikkeen vetäytyä viitisen minuuttia ja tarjoile. Koristele tuoreella korianterilla. ( Tuija Ruuska, Kasvuskarnevaalit, 1998,49.)
5 keskikokoista kesäkurpitsaa; vettä; 1 rkl hiennonnettua sipulia; 1 kuppi hienonnettua sientä; 2 rkl öljyä; ½ tl suolaa; hieman cayanne pippuria; 6-8 ounche cream cheese (esim hovijuustoa); ½ tl kuminaa; 1 kuppi hapanta kermaa; 2-3 munankeltuaista; chilijauhoa, kirsikkatomaatteja, persiljaa
Esikuumenna uuni n. 200 C Keitä kesäkurpitsa puolikypsiksi. Anna jäähtyä ja ota pois keitinvedestä. Kuivaa kurpitsat ja halkaise pituussuuntaan. Ota siement pois. Sekoita hiennnetut sipulit ja sienet öljyssä. Lisää mausteet, kesäkurpitsan keskus ja kermajuusto. Täytä kurpitsan keskusta tällä seoksella. Yhdistä hapankerma ja munankeltuaiset ja levitä kurpitsan päälle. Paista n. 15 - 20 min. Korista lopuksi persiljalla ja chilillä. Kuminan ja chilijauheen tilalla voit käyttää tilliä. 5-8 annosta.
kesäkurpitsa,; sipuli; voita; munia; suolaa; pippuria; oreganoa, valkosipulia, basilikaa, juustoa; maissia
Lämmitä uuni n. 200 C. Kiehauta kesäkurpitsa vedessä kunnes se on rapea. Leikkaa kurpitsa pituussuuntaan. Poista siemenet ja koverra keskusta. Hienonnsa sipuli, kuulosta öjyssä sipuli kullankeltaiseksi. Lisää kesäkurpitsan siemenet ja keskusta - keitä n-3 min. Jäähdytä täyte ja lisää siihen kananmunat ( yksi muna 3/4 täyttä kohden). Lisää suola, pippuri ja mausteet. Lisää raastettu juusto ( 1/4 kuppia juustoa yhtä kuppia täytettä kohden) . Täytä kurpitsankeskustat täytteellä. Koristele maissilla, joka on kastettu voihin. Paista kurpitsat uunissa n. 40 min.
Vaihtoehtoinen täyte: tomaattia ja juustoa
Kesäkurpitsa- ja palsternakkakuutioita, sipulia ja sieniä. punajuurta ja munamaito. Uuniin.