Seuran alkuvuosina jäsenille kerrottiin seuran asioista kaksi kertaa vuodessa ilmestyvillä monistetuilla tiedotteilla. Liikaslinkki- nimi otettiin käyttöön numerosta 2/1992 lähtien ja samalla sivumäärä kasvoi. Kuvatkin tulivat mukaan. Digitaaliseen painoon siirryttiin numerosta 2/2003 alkaen ja tiedote näytti jo lehdeltä. Samalla kuvien laatu parani olennaisesti. Tiedote- sana jäi historiaan seuraavasta numerosta alkaen, kun painosta tuli ensimmäinen Liikaslinkki- jäsenlehti.
Uusin Liikaslinkki 2/2011 on jo ilmestynyt, mutta se näkyy vain jäsensivuilla, ja se on postitettu jäsenille.
Sähköpostiosoitteen antaneille se on lähetetty ilmestymisen jälkeen myös verkkoversiona.
Se tulee julkisille kotisivuille vasta sitten, kun 1/2012 ilmestyy ja toimitetaan jäsenille eli ensi keväänä.
|
|
|
Antin tytär ja |
|
|
Päivitetty 26.4.2011