Helena Allahwerdi

Suomen ja Liikasten sukujen historiaa 1600 2000

Mistä päin ja milloin ensimmäiset Liikaset asettuivat aloilleen?

Historian mukaan Suomen yhteydet ulkomaille tapahtuivat katolisen kirkon ja sen ristiretkien tuloksena. Todennäköisesti kauppaa käytiin lähiheimojen kanssa ja idästä päin tuli myös kauppamiehiä ja metsästäjiä Suomeen.

Liikasetkin tulivat Suomeen jostakin päin erään tarinan mukaan he ehkä tulivat idästä rakentamaan Savonlinnaa?

Ensimmäiset Liikaset Ristiinassa tavattiin vuonna 1561, jolloin Pekka, Paavo ja Olli (Antin poika) saivat kiinnekirjan eli anekin maahan Ristiinassa. Siitä alkoi Ristiinan Liikalan kylän historia.

Mihin säätyihin Liikaset kuuluivat ja mikä oli heidän asemansa yhteiskunnassa 1600- 1700 luvuilla?

Maahan kehittyi sääty-yhteiskunta, jossa eri säädyillä kuten 1) papistolla (hengellinen rälssi), 2) aatelisilla (maallinen rälssi) ja 3) kaupunkien porvaristolla oli erilaisia kuninkaan myöntämiä etuoikeuksia.4) Neljäs sääty: talonpojat toimivat aluksi lähinnä kruunun instituutioiden luottamustehtävissä.

Aatelisto sai vapautuksia erilaisista rasituksista ja säädyn oikeudesta erilaisiin virkoihin, omaan tuomioistuimeen, verojen kantoon ja verottomaan rälssimaahan. Papiston etuoikeuksiin kuuluivat verovapaus sen omistamiin kiinteistöihin, virkatalot ja koulujen ylläpito-oikeus. Yhdenvertaisuus koski vain säätyjen jäseniä. Porvarisääty syntyi kaupunkien perustamisen mukana.

Neljäs sääty muodostui maataomistavista talonpojista. Säätyjen etuoikeudet purettiin vasta Suomen itsenäistyttyä. Vallan käyttäjinä ja julkisen sektorin rakentajina toimivat kirkko ja valtio, jota edustivat silloin ruotsalaiset hallitsijat. Ihmisen asemaa sääteli hänen suhteensa kirkkoon ja valtioon, jotka puolestaan määräytyivät sen mukaan, mihin säätyyn ihminen syntyi.

Yksilön asema 1800-luvun alun yhteiskunnassa määräytyi myös sen mukaan, millaiseen sukuun ja perheeseen hän syntyi. Säädystä toiseen siirtyminen oli vaikeaa, ja aviopuolisokin valittiin omasta säädystä. Suomessa sääty-yhteiskunnan hierarkia muodostui aatelistosta, papistosta, porvaristosta ja maataomistavista talonpojista.

Jokapäiväisessä elämässä puhuttiin kuitenkin vain säätyläisistä ja rahvaasta. Säätyläisiin kuuluivat: papit, opettajat, ylioppilaat, lääkärit, apteekkarit, siviilivirkamiehet, upseerit, aliupseerit ja tilanomistajat. Aatelistoa oli Suomessa vain vähän.Ulkomaalaista alkuperää olevia aatelisia tuli Mikkelin pitäjään 1600-luvun alussa läänityspolitiikan myötä. He olivat venäliäisiä, baltiansaksalaisia ja myöhemmin inkerinmaalaisia aatelisia. Säätyläiset olivat virkansa ohella myös maanviljelijöitä ja viettivät melko tyypillistä maalaiselämää.

Säätyläiset käyttivät ruotsia, rahvas suomea äidinkielenään. Papiston ja aateliston edustajilla oli oikeus päättää valtiopäivillä valtakunnan asioista kuten verotuksesta.

Valtaosa väestöstä, kaksi kolmasosaa, jäi kuitenkin näiden säätyjen ulkopuolelle, eikä sillä ollut oikeutta vaikuttaa yhteisiin asioihin.

Vanha säätyjako oli 1800-luvun loppupuolella menettänyt miltei kokonaan merkityksensä. Kolme ylintä säätyä oli sulautunut säätyluokaksi eli herrasväeksi. Heidän vastakohtanaan oli talonpoikainen rahvas. Herrasväen ja talonpoikien ulkopuolelle jäi runsaasti väestöä, jonka määrä kasvoi nopeasti vuosisadan lopulla. Tilattoman väestön yläkerrosta olivat torpparit tai vuokraviljelijät. Muita maata omistamattomia olivat mäkitupalaiset, itselliset eli loiset (päiväpalkkalaiset) ja hyyryläiset, syytinkiläiset eli eläkemiehet, vuosipalkolliset eli muonarengit, piiat ja säätyläisten palvelusväki sekä teollisuuslaitosten työväki. Käsityöläisiä olivat puusepät, suutarit, räätälit, sorvarit, värjärit, muurarit, kultasepät, kakkumestarit ja kankurit. Alimpana sosiaalisessa asteikossa olivat ruotivaivaiset ja huutolaiset ja köyhät, jotka huutokaupattiin perheisiin elätettäviksi työtä vastaan. .

Erityisesti 1800-luvulla väestönkasvua hillitsivät katovuosien lisäksi erilaiset taudit, kuten tuli- ja tuhkarokko, hinkuyskä, kurkkumätä ja isorokko, influenssa ja lavantauti. Myös 1830-luvulla voimakkaan leviämisen aloittanut keuhkotauti verotti väestöä jatkuvasti. Katovuodet ja kulkutauti kulkivat käsi kädessä. Katovuosien aikaan luonnollinen väestönlisäys hidastui merkittävästi.

Väestö jakaantui sivistyneistöön ja tavalliseen kansaan. Sivistyneistöön kuuluivat ruotsia puhuvat aateliset, varakkaat kauppiaat ja virkamiehet, kuten tuomarit, nimismiehet, maanmittarit ja lääkärit. Tavallinen kansa eli rahvas puhui suomea ja pukeutui ja eli kokonaan eri tavalla kuin sivistyneistö. Vaikka koulutuksen kautta nousu sivistyneistöön oli mahdollista, oli se käytännössä hyvin vaikeaa, sillä opetus tapahtui ruotsin kielellä.

Mihin säätyyn Liikaset kuuluivat? Kirkonkirjojen monet Liikaset olivat talollisia. Se merkitsee käytännössä, että saattoivat aikoinaan olla aktiivisia paikallisten asioiden hoitajina? Maakuntien, kylien historiasta saattaa löytyä tietoa heidän toiminnastaan. Millainen oli Liikasten elinkeino- ja ammattirakenne eri aikoina?

Paikallishallintoa toteutettiin kauan kylien pitäjänkokouksissa ja käräjillä. Pitäjänkokouksen kurinpidollisista tehtävistä mainitaan suppeasti papiston privilegioissa 1650. Seurakunnat muodostuivat ns. kirkkopitäjien asukkaista., joissa päätösvaltaa käytti kirkkoherran johtamayleinen kokous ( ennen käräjät), josta käytettiin yleisesti nimeä pitäjänkokous. Sen tehtävä oli ensisijaisesti huolehtia kirkon taloudesta, kirkon ja pappilan rakentaminen ja kunnossapito ja seurakunnan omaisuudesta huolehtiminen. Pitäjänkokoukset järjestettiin kirkkoherran johdolla ja hänen kutsumanaan. Päätösvalta oli maata omistavilla talonpojilla. Myöhemmin pitäjänkokouksien rinnalla toimivat maakuntakokoukset. Kirkko loi verokuntajakoon perustuvan verotuksen, joihin kuuluivat kirkon kymmenykset. Kymmenysveron edunsaajia piispa, kirkkoherra, kirkko ja köyhät. Verojen kantoperuste oli henkilö tai talo. Maata kirkko ei verottanut. Sitä vastoin kruunu taas verotti maata.

1600-luvun alussa valta siirtyi kruunulle, jolloin Ruotsin kuninkaat loivat keskitetysti hallitun valtion. Keskusvirastot, lääninhallinto ja hovioikeudet syntyivät ja paikallishallinnolliset elimet menettivät valtansa kuningasta edustaville viranomaisille. Kirkkopitäjien rinnalle luotiin hallintopitäjiä, joista muodostui kihlakuntia. Kihlakunnan johtoon kuningas nimitti yleensä aatelisen kihlakunnantuomarin. Oikeudenkäynneissä langetuista sakoista kolmannes kuului kruunulle, osa tuomarille. Kansan valitsema hallintopitäjän nimismies vastasi käräjien ja virkamiesten kyyditysten järjestämisestä. Pitäjänkokouksille jäi vain kurinpidollisia ja köyhäinhoitoon liittyviä tehtäviä. Pitäjänkokous jakoi tiloille maattomia köyhiä, joista se maksoi ylläpitorahaa. Pitäjänkokousten valtaa lähdettiin vahvistamaan 1750-luvulla, jolloin pitäjiin perustettiin valtion viljamakasiineja. Paikallishallinnon tärkein tehtävä oli kuitenkin köyhäinhoidosta, kansanopetuksesta ja terveydenhoidosta huolehtiminen. Ja tämä käytäntö jatkui 1800- luvulle asti.

Maallinen hallinto antoi väestölle kuninkaantuomioita ja keräsi veroja ja teetti päivätöitä. Verojen perintä ja muut tehtävät aiheuttivat hallintoalueen jaon pienempiin yksikköihin. Näihin oli oltava myös tarpeelliset virkamiehet. Jokainen hallintopitäjä jakautui neljään neljänneskuntaan ja nämä edelleen pienempiin kymmeneskuntiin. Hallintovirkamiehiä olivat voudit, kirjurit, nimismiehet, neljännesmiehet eli verokuntamiehet, kymmenesmiehet eli lukumiehet, siltavoudit, viestinkiidättäjät (= viestiratsastajat), jahtivoudit (= petovoudit), vanginkuljettajat, kestitalonpojat jne.

Venäjän kausi suomalaisen autonomian perustajana

1809 Suomi siirtyi Venäjän hallintaan ja siitä tuli suurherttuakunta. Venäjän vallan aikana paikallishallinto, koululaitos, kulkuyhteydet, teollistuminen ja kaupungistuminen kehittyivät.

1800 - luvulla pitäjät kantoivat köyhäinhoitomaksuja ja niistä kehittyi myöhemmin kunnallisverotus. 1826 kirkkoneuvosto perustettiin jokaiseen pitäjään. Seurakunnat jakoivat pitäjät köyhäinhoitopiireihin, joihin köyhäinhoitohallitus asetti päällysmiehen. Tilalliset, tilojen vuokraajat ja käsityöläiset saivat toimia luottamustehtävissä. 1852 jokaisen suomalaisen oli henkikirjoitettava jonkun palvelukseen, jotta häntä ei kohdeltaisi irtolaisena. Irtolaisuudesta rankaistiin. Köyhät sidottiin paikalleen paikallisväestön huollettaviksi.




Miten Liikaset kantoivat vastuunsa paikkakuntiensa köyhäinhoidosta? Osallistuivatko he erilaisissa luottamustehtävissä? Kuinka moni Liikanen asui maaseudulla eri vuosisadoilla? Ja mistä he saivat toimeentulonsa?

Antti Liikasen (s. 5.6.1828) tekemää Juvan kirkkomaan aitaa

Elinkeinorakenne aikakauden heijastajana

Suomalaisen yhteiskunnan perinteet juurtuvat maaseutuun ja talonpoikaiseen elämäntapaan. Keskiluokkaa ja porvaristoa on ollut vain vähän ja he edustivat yleensä kaupunkeja ja ruotsinkielistä väestöä. 1800-luvulle asti suomalainen yhteiskunta oli sosiaalisesti paikallaan pysyvä ja byrokraattinen. Maaseudulla asuvan, omavaraisen väestön oli vaikea tarjota lapsilleen koulutusta. Suomenkielinen keskiluokka syntyi vasta itsenäisyyden aikana maalta- ja maastapaon tuloksena. Vielä 1800-luvun puolivälissä ihmisten tulivat toimeen omillaan. Leipä tuli pellosta. 1800-luvun lopussa sääty-yhteiskunta hajoaa. Kansallisuusaate leviää ja suomen kieli saa sille kuuluvan aseman enemmistön kielenä.

Elinkeinovapaus kehitti uusia teollisuuden aloja. Sahateollisuudesta ja puun jalostuksesta tulee tärkeä työnantaja. Ulkomaankauppa ja yhteydet ulkomaille syntyvät kaupan ja maastamuuton tuloksina. Kuljetusyhteydet kehittyvät. Puoli miljoonaa parhaassa iässä olevaa, aktiivista suomalaista siirtyy siirtolaisina Amerikkaan. Maaltamuutto kaupunkeihin lisääntyy. Teollistumisen myötä syntyy uusi yhteiskuntaluokka: työväenluokka, johon kuuluvat tehtaiden työläiset ja uusissa ammateissa toimiva väestö.

Minne Liikaset asettuivat asumaan? Kuinka paljon heitä asui kaupungeissa ja maaseudulla? Ketkä muuttivat ja minne ja miksi? Millaisia ammatintaitajia Liikaset ovat? Mitä kieltä Liikasten kotona puhuttiin?

Kunnallinen itsehallinto miesten varassa

1865 asetus kunnallishallinnosta, jolloin kunta ja seurakunta sekä päätöksenteko ja toimeenpano erotettiin toisistaan. Toimeenpanovalta annettiin kunnallishallitukselle, jonka jäsenten toimikausi oli kolme vuotta. Kuntakokouksiin sai osallistua jokainen veronsa maksanut, joka ei ollut toisen palveluksessa. Aviovaimot eivät saaneet osallistua kokouksiin, mutta sitä vastoin leskivaimot saivat.

Löytyyköhän Liikasten suvusta leskivaimoja, jotka osallistuvat kunnan asioiden hoitoon, kun miehillä yleensä vain oli oikeus osallistua siihen?

Avioliitto perheen perusturvallisuuden takaajana naisen paikka oli kotona Liikastenkin perheissä 1600- 1700 luvuilla

Perinteisesti avioliitossa aviomies vastasi naisen puolesta. Tosin vaimon suku sai valvoa vaimon oikeuksia. Jos vaimo toi mukanaan myötäjäismaata, mies ei voinut sitä vähentää. Naisen vanhin oikeus omaisuuteen tuli huomenlahjan muodossa. Sen määrä ja laatu sovittiin häiden yhteydessä. Vihkiminen tuli pakolliseksi vuonna 1734. Avioliiton myötä vaimolla oli myös emännän oikeudet, valta lukkoihin ja avaimiin. Avioliiton aikana mies hallitsi valtaosaa puolisoiden omaisuudesta. Tämä edusmiesinstituutio on voimassa myös silloin, kun on kysymys lasten holhouksesta. Vanhempien kuoltua holhoojaksi tuli aina seuraava isänpuoleinen sukulainen. Naisleskellä oli oikeus elää jakamattomassa pesässä ja jatkaa lastensa kasvattamista ja perheen omaisuuden hoitoa.

Maaomaisuus siirtyi aikanaan perheen pojalle, tytär sai myötäjäiset. Poika peri tilan, jolle puolisot asettuivat asumaan ja nainen toi myötäjäisinä tai perintönä saamansa irtaimiston, karjaa, viljaa, taloustavaroita ja rahaa. Mies oli talouden isäntä ja vastasi tilan kokonaisuuteen liittyvistä asioista. Isännän velvollisuuksiin kuului valvoa talonväen kirkossa käyntiä. Kirkko saattoi myöntää avioeron ainoastaan huoruuden tai omavaltaisen hylkäämisen perusteella. 1686 kirkko hyväksyi lain, jonka mukaan voitiin määrätä määräaikainen vuode-ero eli asumusero. Puolisoita voitiin myös sakottaa keskinäisen epäsovun perusteella. Perheen huoneentaulu muodostui maallisesta hallintovallasta. kirkosta ja yksittäisistä talouksista. Maalaisväestö oli alamaista kansaa, jota kasvatettiin kuuliaiseksi esivallalle.

Millaisia olivat Liikasten perheet eri vuosisatoina? Mikä oli perheen koko? Mistä aviopuolisot löytyivät? Minkä ikäisinä he avioituivat? Millaisissa ammateissa he toimivat? Mitä he osasivat? Ja milloin he kuolivat? Erosivatko Liikaset koskaan aikaisemmin?

Epäsäätyisiä avioliittoja vastustettiin. Esiaviolliset ja avioliiton ulkopuoliset suhteet olivat tavallisia, mutta kirkko kontrolloi niitä ja määräsi niistä usein sakkorangaistuksia. 1800-luvulla sukupuolimoraali oli absoluuttinen. Yhteiselämä oli sallittua vain avioliitossa. Naimattomista naisista tuli aikaa myöten yhteiskunnan köyhimpiä väestönosia. Vuoden 1734 aviomiehen asema avioliitossa korostui. Nainen oli sidottu kotiin. Maaseudulla naisilla oli suhteellisen vapaa ja itsenäinen elämä. Vuonna 1888 hyväksytyn lain mukaan vaimon sallittiin harjoittaa elinkeinoa ilman miehen suostumista. Miehen edusmiehisyys kumottiin vasta 1929 hyväksytyllä lailla, jolloin puolisoiden omaisuuden ja velkojen erillisyys omaksuttiin. Samalla hyväksyttiin avio-oikeus, joka takaa puolison oikeuden toisen puolison omaisuuteen.

Onko Liikasten joukossa itsenäisiä ammatinharjoittajia, jotka ovat naisia?

Lapset piti kasvattaa Herran nuhteessa siihen asemaan, mitä heidän säätynsä edellytti. Kumpikin vanhemmista oli velvollinen huolehtimaan myös avioliiton ulkopuolella syntyneitä lapsiaan. Perintöoikeutta aviottomalla lapsella ei kuitenkaan ollut. Suuri osa aviottomista lapsista kuoli ennen aikuistumista. 1922 säädetyn lain mukaan au-lapsen isää velvoitettiin maksamaan elatusapua lapsen äidille siihen asti kun lapsi täytti 17 vuotta.

Oliko Liikasilla au-lapsia? Löytyykö Liikasista au-äitejä ja miten he tulivat toimeen? Miten aviottomuutta moralisoitiin ja miten se näkyi ihmisten käytöksessä? Miksi au-lapset kasvoivat suurina? Kuinka he tulivat toimeen elämässään?

Koulujärjestelmä liikkuvuuden väylänä kouluun ja armeijan leipiin

1600-luvulla Michael Agricola korosti, että oppiminen on elinikäinen prosessi, jossa äidinkielellä ja elämänkatsomuksella on tärkeä merkitys. 1640 perustettiin Turun akatemia. Luterilainen kirkko otti päävastuun opetuksesta perustamalla lähinnä kiertokouluja.

Taulukko: Koulujärjestykset eri aikoina (Pato 1972, 13)

Vuoden 1724 koulujärjestys

Vanhan Suomen koulujärjestys

Vuoden 1843 koulujärjestys

Vuoden 1872 koulujärjestys

Vuoden 1972 koulujärjestys

Pedagogio

Alkeiskoulu

Ala-alkeiskoulu

Keskikoulu v:sta 1914

Peruskoulun ala-aste

Triviaalikoulu

Piirikoulu

Ylä-alkeiskoulu

Lyseo

Peruskoulun yläaste

Lukio

Lukio

Lukio

Lukio

Lukio



Jo vuonna 1762 määrättiin, että pitäjät palkkaamaan opettajan huolehtimaan lasten opetuksesta, jos lukkari ei siihen kyennyt. Pitäjäkoulujen opettajaa kutsuttiin koulumestariksi. Kirkon tehtävänä oli aluksi huolehtia kansanopetuksesta järjestämällä lukkarinkouluja, kinkereitä ja kiertokouluja. Vanhempia, jotka eivät panneet lapsiaan kiertokouluun saatettiin sakottaa. Kiertokoulu viipyi kussakin kylässä 5-8 viikkoa. Koulupaikkana oli yleensä suuren talon tupa. Usein yksittäisen ihmisten testamentit tekivät mahdolliseksi rouvasväen köyhäinkoulun, ruukinkoulun, kartanokoulun, tehtaankoulun tai pitäjäkoulun ylläpidon.

Uno Cygnaeuksen on kansakoulumme isä. Kansakoulussa korostettiin havainnollisuutta, yhteyttä lapsen omaan elämänpiiriin ja lapsen kehityksen seuraamista. Myös käsityötä opetettiin. Uusi kansakoulu erotettiin vuoden 1866 asetuksella kirkosta. Alkeisopetus oli edelleen seurakuntien ylläpitämien lukkarikoulujen varassa. Kiertokouluopetus säilyi kuitenkin joillakin seuduilla 1930-luvulle saakka. Kirkko kehitti rippikoulua nuorisoa ja lapsia varten pyhäkoulun. Molemmat kirkon koulut toimivat edelleen aktiivisesti seurakunnissa.

Vuosina 1847-1872 Ristiinasta kävi ala-alkeiskoulua 32 ja Hirvensalmelta 14 oppilasta. Vastaavasti Ristiinasta kävi ylä-alkeiskoulua 22 ja Hirvensalmelta 10 oppilasta. Lukiota kävi Ristiinasta 21 ja Hirvensalmelta 6 oppilasta. Vastaavana aikana Mikkelin seudulla 1000 asukasta kohti kävi yläalkeiskoulua 2,9 oppilasta.

Ristiinan Liikasia maailmalla: Unto Vainio ja Anna-Liisa Liikanen Herman-setää katsomassa Roomassa 14.10.97



Vuoden 1842 asetus velvoitti perustamaan ns. yleissivistävää opetusta antavia sunnuntaikouluja ammattiopissa oleville nuorille. Seuraavana vuonna suomen kieli tuli ensimmäistä kertaa oppiaineeksi oppikouluihin. Myös tyttökouluja perustettiin. 1880-luvulla kaupunkeihin perustettiin valmistavia kouluja ja yksityisiä kansakouluja. Joissain tapauksissa vanhemmat huolehtivat lastensa opetuksesta palkkaamalla kotiopettajan.

Ristiinassa ensimmäinen kansakoulu aloitti työnsä vuonna 1869. Koululla oli myös jonkinlainen internaatti ja ruokaakin annettiin varattomille lapsille. Koulun käsityöluokkaan ei ollut pakko ottaa enemmän kuin kuusi oppilasta asumaan. (Kansakoulun johtokunnan pöytäkirja 25.9.1882.) .

Vuoden 1898 annetun asetuksen mukaan kunta oli jaettava koulupiireihin siten, että kenenkään lapsen koulumatka ei olisi viittä kilometriä pitempi. Kunnan velvollisuus oli perustaa kansakoulu, jos koulupiirissä oli 30 lasta. 1920 eduskunta hyväksyi oppivelvollisuuslain, jonka mukaan kaikki lapset, elleivät saa vastaavaa opetusta muussa koulussa tai kotona, olivat velvollisia käymään koulua täyttäessään seitsemän vuotta. Koulunkäyntivelvollisuus päättyi lapsen täyttäessä 13 vuotta. Nykyään oppivelvollisuus kattaa 10 ikävuotta, koulu käynnistyy lapsen täyttäessä 7 vuotta.

Samanaikaisesti toteutettiin Suomessa asteittain oppikoulu-uudistus, jonka mukaan lapset voivat pyrkiä oppikouluun 4 kansakouluvuoden käynnin jälkeen. Oppikoulu oli 8-vuotinen. Näin muodostui kaksijakoinen yleissivistävä koulujärjestelmä, jota ammatillinen koulutus täydensi. Vuodesta 1943 säädettiin laki, jonka mukaan jokaisessa koulussa pitää tarjota ilmainen ateria päivässä. Vuoden 1970-alusta lähtien kansakoulun ja oppikoulun tilalle tuli 9-vuotinen peruskoulu, josta voitiin siirtyä lukioon tai ammatilliseen kouluun.

Millaisen koulutuksen Liikaset saivat? Vuonna 1872 perustettua ruotsinkielistä Mikkelin lyseota kävivät ainakin Hirvensalmen kestikievarin Hintikanhovin pitäjän Otto Liikasen ja Emilia Charlotta Bergströmin pojista Otto Hjalmar Rafael (s. 17.05.1875 Hirvensalmi) vuosina 1887-1892 ja Olli Herman Johannes (s. 6.6.1889 Hirvensalmi) vuosina 1901-1911. Heidän vanhin sisarensa Hulda Vesterinen (o.s. Liikanen) (s. 1873 Hirvensalmi) kävi puolestaan Mikkelin yksityisen suomenkielisen tyttökoulun vuosina 1884-1892. Kauppias Kalle Liikasen ja Ilma Hagelbergin poika Alarik (s.5.3.1888) kävi vuosina 1898-1903 Mikkelin lyseota.

Kuinka koulunkäynti vaikutti heidän asemaansa ja toimentuloonsa? Otto Hjalmar ja Olli Herman Johannes toimivat koko elämänsä valtion virkamiehinä postilaitoksen palveluksessa.

Millaisia kirjoja löytyi Liikasten kodeista? Mitä Liikaset lukivat? Ja mitä Liikaset toivoivat lapsistaan? Vanhemmat toivoivat lapsilleen parempia elinoloja kuin heillä itsellään oli ollut. Koulutus avasi tien yhteiskunnalliseen ja taloudelliseen nousuun. Erityisesti myöhemmät sukupolvet kertovat monien Liikasten jälkeläisten akateemisista koulutuksesta ja urista.

Lähteet:

Koko kansan koulu 80 vuotta oppivelvollisuutta 2001. Suomen kouluhistoriallinen seura. Opetushallitus

Letto - Vanamo, P. 1991. Suomen oikeushistorian pääpiirteet. Sukuvallasta moderniin oikeuteen. Jyväskylä: Gaudeamus

Mikkelin lyseon 75-vuotisjulkaisutoimikunta. 1948. Mikkelin lyseo 1872-1947. Helsinki: Karhu.

Mikkelin lyseon seniorit 1972. Mikkelin lyseo 1872-1972. Mikkeli.

Myyryläinen, M. 1979. Mikkelin tyttökoulu 1879-1979. Muistokirja. Pieksämäki: Sisälähetysseuran kirjapaino.

Pato, A. 1972. Mikkelin lyseo 1872-1947. Teoksessa Mikkelin lyseo 1872-1972. Mikkeli, 12-52. www.internetix.fi/opinnot/opintojaksot/9historia/paikallishistoria/ mikkeli/asukkaat/asukkaat/rakenne.htm

Paluu sukuseuran etusivulle

Paluu Liikaslinkki-tiedotteiden sivulle

Päivitetty 11.11.2002 (PL)